Ai sä luet kirjoja?

"Ai sä luet kirjoja?", on minulle tuttu kommentti. Tämä kommentti laukaistaan kummastuneen ilmeen kera. "Et näytä sellaselta". Nyt mieleeni on juolahtanut kysymys, en näytä millaiselta?

On kummallista ajatella, että pitäisi näyttää joltakin voidakseen rakastaa lukemista. Miten niin en näytä ihmiseltä, joka lukee? Onko lukeva ihminen jotenkin erilaisen näköinen? Onko lukemisesta pitävällä tummat vai vaaleat hiukset? Onko hän pitkä vai lyhyt? Tyttö vai poika? Uusinta uutta vai kirpparivaatteita?

Minusta kirjallisuus kuuluu kaikille, jotka sen haluavat ottaa omaksensa! Se on musiikin lisäksi yksi asioista, joihin enemmistö voisi halutessaan samaistua ja päästä sisälle. Mutta joku tykkää musiikista, joku kirjoista, joku urheilusta ja joku niistä kaikista. Riippumatta siitä, miltä näyttää tai kuka on, voi kirjallisuus olla oma juttu. Se on pakopaikka, jonne kaikilla soisi olevan mahdollisuus.

Itse olen aina pitänyt kirjoista ja oppinut niistä paljon. Silti tunnen olevani ulospäinsuuntautunut ja menevä nuori. Vaikka en olekaan ehkä stereotyyppisen näköinen lukija, jolla on silmälasit ja on koko ajan nenä kiinni kirjassa eikä puhu muille mitään, ei se tarkoita että kirjat eivät voisi olla muun ohella osa elämääni!

160 merkkiä rakkaudesta?

Monesti ajatellaan, että rakkaus on niin monimutkainen ja vaikeasti määriteltävä asia.
Enää näin ei ole!

Luin Even ohjeesta kaksi runokokoelmaa runoanalyysiani varten. Kun kävin kirjastossa näitä kirjoja noutamassa matkaani tarttui myös teos nimeltä '160 merkkiä rakkaudesta'. Kirjaan on koottu vuonna 2006 järjestetyn kirjoituskilpailun helmiä. Idea siis on: tiivistä rakkautesi yhteen enintään 160 merkin tekstariin. Kirjassa on lyhyitä repliikkejä, tarinoita, runoja ja tilannekuvia.

Kirjaa oli vaikea lukea hymyilemättä! Tekstit olivat suloisia, söpöjä ja selvästi tavallisten ihmisten arkipäiväisiä pieniä tarinoita. Tuli hyvä mieli ja moniin teksteihin oli helppo samaistua.

Mielestäni idea oli tosi kiva ja myös toteutus oli onnistunut. Kirja kuvastaa hyvin sitä, ettei runouden aina tarvitse olla yli ymmärryksen menevää, hienostunutta ja yläluokkaista. Myös tavalliset ihmiset voivat kirjoittaa tunteistaan runojen muodossa. Teos on rohkaisu kirjoittajille, joiden taideteokset joutuvat aina laatikon syövereihin piiloon muiden katseilta.

Omia lempparirunojanii/tekstejäni olivat:

'Ei niin kauan sitten
minä vannoin
etten voisi ikinä
en sinunlaiseesi.
Ja nyt nukkuessasi
silittelen hiuksiasi ihan hiljaa
enkä enää ikinä vanno mitään'
Tuuli Hirvonen

'Pidät minua sylissäsi.
Joskus mietin, voiko tällaista edes olla.
Ja silti on.
Joka kerta.'
PS.

Nämä ovat hyviä esimerkkejä hellyyttävistä rakkaudentunnustuksista, joita kirjaan mahtuu yli 70 sivua. Suosittelen!